3D वेयरहाउस Building Maker SketchUp
हिन्दी | साइन इन करें
 
Siporex
17 मॉडल
Siporex
के द्वारा Siporex
Suomalaisen siporexin perusraaka-aineet ovat sementti, hienoksi jauhettu hiekka, vesi ja ns. masuunikuona. Raaka-aineet annostellaan viiden kuutiometrin kokoiseen sekoittimeen, josta juokseva seos valetaan vakiokokoisiin teräsmuotteihin. Muotteihin lisätään alumiinijauhetta, joka saa aikaan kemiallisen prosessin: massaan syntyy vetykaasua, joka nostattaa seoksen ja huokoistaa sen. Muotin sisältö kovetetaan 60-asteisessa lämpötunnelissa, jonka jälkeen materiaali paloitellaan leikkauskoneessa harkoiksi, palkeiksi, laatoiksi tai elementeiksi. Leikkauksen jälkeen materiaali höyrykarkaistaan korkean lämpötilan ja paineen avulla. Karkaisu antaa siporexille sen lopullisen lujuuden ja ominaisuudet. Siporexin valmistusmenetelmällä voidaan tuottaa myös esimerkiksi raudoitettuja elementtejä. Raudoitteet valmistetaan tällöin hitsattavasta teräksestä, pinnoitetaan korroosionestomassalla ja sijoitetaan muottiin ennen valua. Elementtien ja harkkojen urat, pontit ja viisteet tehdään karkaisemattomaan massaan leikkauskoneessa. Ne voidaan myös jyrsiä tai höylätä tuotteiden jälkikäsittelyn yhteydessä.
http://www.hplush.fi/tuotteet
अद्यतित Aug 22, 2011
1 मूल्यांकन
मूल्यांकन और समीक्षाएँ देखें
इस संग्रह को रेट करें

इसमें शामिल:  भवन उत्पाद निर्माताBuilding Product Manufacturer Catalogs
संग्रह लोगो
इस संग्रह की सदस्यता लें
इसमें मॉडल Siporex    परिणाम 1 - 12 लगभग 17 में से (0.1 सेकंड)
Siporex väliseinälaatta 68x575x575
Siporex väliseinälaatta...
के द्वारा Siporex
V 550, 68 / 88 / 100 x 575 x...
Siporex seinäelementti 375x600x6000
Siporex seinäelementti...
के द्वारा Siporex
SV 400-500 / 0.8-2.0 b x h x...
Siporex palkki 375x600x5100
Siporex palkki 375x600x5100
के द्वारा Siporex
PB 500 / 12 - 40 b x h x L ...
Siporex väliseinäelementti
Siporex väliseinäelementti
के द्वारा Siporex
VM 550 68 / 88 / 100 x 600 x...
Siporex porrasaskelma 175x300x980
Siporex porrasaskelma...
के द्वारा Siporex
Porrasaskelmat ovat keveitä...
Siporex välipohjan saneerauselementti 100x600x4200
Siporex välipohjan...
के द्वारा Siporex
TL 500 / 2,3 100x600xL ...
Siporex palkki 150x200x1200
Siporex palkki 150x200x1200
के द्वारा Siporex
PB 500 / 12 - 40 b x h x L ...
Huovanaluslevy 68x600x600
Huovanaluslevy 68x600x600
के द्वारा Siporex
VL 500 68 / 100 x 600 x 600 ...
परिणाम पृष्ठ:   
1
2
अगला

नीति उल्लंघन की रिपोर्ट करें

Portions ©2013 Trimble Navigation Limited - Portions ©2013 Google - Google's Privacy Policy - Trimble's Privacy Policy - सेवा की शर्तें - Trimble Home - Google होमपेज - सहायता - फ़ोरम